Olen hämmästynyt näitä sisustusblogeja lukiessani, kuinka taitavia sisustajia ja pienten yksityiskohtien rakastajia on paljon ! Itse katselen nöyränä ideoitanne.
Omenankukan tarina on kertomus minusta ja kodistani. Omenankukat ovat aina kiehtoneet minua. Lapsuuteni olen asunut tätini puutarhan läheisyydessä, jossa kevään paras hetki oli omenapuiden kukinta.Joskus se oli pitkä, joskus vain pieni henkäys. Lapsena emme saaneet koskaan kiivetä näissä ihanissa vänkkyröisissä puissa; nyt aikuisena ymmärrän, että kestää vuosikymmeniä ennenkuin omenapuun oksista tulee paksuja ja vahvoja. Nyt toivon, että saan omaan pihaani paljon omenapuita ihan vaan kukinnan kauneuden vuoksi - minunkaan puissani ei saa sitten kiivetä.
Minulla on kolme jo lähes aikuista lasta. Asumme maalla, mieheni kotitilalla. Alkuun syksyn pimeys kauhistutti, mutta nyt olen ymmärtänyt myös hiljaisuuden tuoman viesti; kuinka hoivaava se voi olla. Keväällä valon määrän lisääntyessä voin tuntea maan tuoksun ja kuulla muuttolintujen äänet. Herää halu istuttaa jälleen uusi omenapuu.
Pidän kauniista kodista ja puutarhasta - onhan se paikka, jossa vietän eniten aikaani. Kauniit esineet kiehtovat - ei liian paljon, ei liian vähän; vähän vanhaa ja vähän uutta - tavarat muistuttavat minua elämänkaarestani. Tapanani on ollut luoda kotiini pysyvää - en hetken mielijohteesta vaan koko elämäksi. Kaikilla tavaroilla on ollut oma aikansa, tarinansa ja paikkansa.
Puutarhan kasvit ovat olleet isäni mukaan " lentotaimia", joita istutan kevään tullen muka sopivampaan paikkaan, kunnes ne jälleen löytävät paikkansa. Omenapuita minulla on nyt vain kuusi, koska pieni pupujussi ehti tehdä tuhojaan...
Nyt on aika lasten kasvettua järjestää elämäni, kotini ja puutarhani uudelleen. Haaveenani on löytää kotiini nyt ensiksi jotain vanhaa, jotain valkoista... aloitan jostain pienestä. Toivon löytäväni vielä elämäniloa kevään omenankukkien myötä. Onnellista Uutta Vuotta 2009.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti